lotto netissä

Lottoamista voisi kutsua suomalaisten kansanharrastukseksi – ja sitähän se on monessakin mielessä. Tänä päivänä meillä on kuitenkin vaihtoehtoja perinteisen Loton lisäksi, sillä mukaan kuvioihin ovat astuneet mm. Vikinglotto, Euro Jackpot ja netin kautta voit näiden ohella osallistua myös muihin kansainvälisempiin lottopeleihin. Veikkaus Lotto onkin saanut monta haastajaa, joilla voitot ovat jopa kymmeniä kertoja suurempia.

Netticasinoiden mukana meille on avautunut upea väylä pelata täysin laillisesti esimerkiksi Euro Millionsia, PowerBallia ja SuperEnaLottoa. Viimeksi mainitusta lottopelistä on voitettu kerralla jopa 177,7 miljoonaa euroa, mikä on jättiläismäinen summa verrattuna kotimaisen Loton suurimpaan kertavoittoon (14,1 miljoonaa euroa vuonna 2016).

  • Numero
  • Peliyhtiö
  • Pelaa
  • Bonus
  • Arvosana
  • Kuvaus

Lotto onkin ylivoimaisesti suosituin rahapelimuoto ja se on ollut sitä jo aina vuodesta 1971 lähtien jolloin Veikkaus Oy myi ensimmäiset lottokupongit. Sittemmin loton pelaaminen siirtyi myös verkkoon, vaikka peliä voi edelleen pelata kioskeilla ja muilla Veikkauksen pelejä myyvillä pisteillä.

Lotto arvonta on tänäkin päivänä monessa taloudessa yksi viikon odotetuimpia tapahtumia, sillä muutamassa minuutissa oma elämä voi tehdä täydellisen muodonmuutoksen. Vieläkin suuremmat potit odottavat silti kansainvälisemmissä lottoarvonnoissa ja joita voi pelata asiaan vihkiytyneiden netticasinoiden kautta.

Ansaitse rahaa ilman työntekoa

BONUS: Bonus 100% 100€ asti
PELAA NYT

BONUS: Bonus 100% 100€ asti
PELAA NYT

Loton pelaaminen

Veikkauksen Lotto on pelinä todella helppo oppia; pelissä kone arpoo joka viikko seitsemän numeroa väliltä 1-40. Pelaajan tehtävänä on arvata mahdollisimman monta arvottavista numeroista ennakkoon ja tämä tehdään valitsemalla halutut numerot lottokupongista.

Lottokuponkia täytettäessä pelaaja valitsee 7 voittonumeroa sekä yhden lisänumeron. Tätä kutsutaan riviksi. Voit pelata niin monta riviä kuin haluat ja yhden rivin hinta on aina 1,00€. Halutessaan pelaaja voi maksaa vielä 0,50€ normaalin rivimaksun päälle ja valita Plus-pelitavan, jolloin kaikki muut voitot päävoittoa lukuun ottamatta viisinkertaistetaan. Loton yhteydessä voi pelata muitakin lisäpelejä, kuten Lauantai-jokeria ja Lauantai-lomatonnia.

Voit osallistua seuraavaan arvontaan aina viikon peliajan päättymiseen asti, eli lauantaihin klo 21:45 saakka. Loton tulokset julkaistaan aina välittömästi arvonnan jälkeen, joka suoritetaan lauantaisin klo 22:10 MTV3-kanavalla. Jos kyseinen päivä on pyhäpäivä, voidaan arvonta suorittaa sen sijaan sunnuntaina.

Kun lotto arvonta on tehty, voit osallistua seuraavalle arvontakierrokselle lauantai-illan kello 22:30 jälkeen. Vastaavasti voit myös valita haluavasi pelata haluamasi lottorivit useampanakin kuin vain yhtenä viikkona.

Veikkauksen Lottoa voi pelata myös mobiililaitteilla, kuten kännyköillä ja iPadeilla. Veikkaus mobiili palvelu toimii samalla tavalla kuin tietokoneellakin, eli voit kännykän avulla veikata oikeita numeroita vaikka heti herättyäsi (jos vaikka satuit näkemään voittonumerot unessa)!

Arvotut lottonumerot voi tarkistaa esimerkiksi netistä tai useimmista iltapäivälehdistä, mikäli itse arvonta meni ohi. Veikkaus tulokset tänään näkyvät lisäksi teksti-TV:ssä. Myös monet uudet netticasinot, jotka tarjoavat lottopelejä, voivat julkaista myymiensä pelien oikeat lotto tulokset säännöllisesti sivuillaan.

Lotto vs. lottoaminen netissä

Tätä nykyä meidän ei tarvitse tyytyä pelkkään kotimaiseen lottoon, vaan netticasinopalveluiden kautta meille avautuu kokonainen kattaus varsin upeita lottopelejä. Osaa nettilotoista voi pelata kotimaisen Loton tavoin suoraan netissä, mutta osaan pelejä myydään lipukkeita vain tietyn maan sisällä. Matkalaukkua ei silti tarvitse alkaa pakkailemaan vain matkustaakseen paikan päälle täyttelemään kuponkeja, vaan tätä varten on kehitelty oma systeeminsä.

Jos kyse on lottopelistä, jossa kuponkeja voi ostaa vain tietyn maan rajojen sisältä, on niiden pelaaminen kuitenkin mahdollista melko kekseliäällä tavalla; sinä ostat kupongin casinolta ja casinon maassa asuva agentti käy lunastamassa lipun. Lipusta lähetetään sinulle tosite sähköpostilla tai casinon sisäisen viestipalvelun avulla.

Tämä menetelmä on silti täysin laillinen ja sitä käyttävät jo monet suomalaiset, jotka haluavat testata ulkomaisia lottopelejä. Ulkomaisten lottopelien säännöt eroavat jonkin verran kotimaisesta Lotosta, joten sääntöihin kannattaa tutustua hyvissä ajoin etukäteen.

Jotkut kansainvälisiä lottopelejä myyvät välittäjät voivat joskus tarjota jopa ilmaisia lottokuponkeja, eli vähän kuin casinoiden ilmaiskierroksia.

Suosituimmat nettilotot esittelyssä

EuroMillions kuuluu Euroopan suurimpiin lottopeleihin ja jota pelataan pääasiassa Euroopan länsimaissa. Pelissä pelaaja valitsee viisi päänumeroa väliltä 1-50 ja kaksi lucky star -numeroa kahdestatoista numerosta. EuroMillions arvotaan tiistaisin ja perjantaisin Pariisissa klo 20:45 paikallista aikaa ja huomattavimmat pelistä voitetut summat ovat olleet 100-190 miljoonaa euroa.

EuroMillionsia saa pelata kuka tahansa täysi-ikäinen henkilö riippumatta asuinpaikasta. Suomalaisille EuroMillions on hyvä valinta, sillä EU:n sisällä järjestetystä arpapelistä ei tarvitse maksaa voitettaessa veroja.

El Gordo puolestaan on espanjalainen lotto, jossa arvontoja järjestetään viikoittain. Lisäksi kerran vuodessa arvotaan todellinen superpotti, jonka päävoittona on parhaimmillaan ollut liki 3 miljardia euroa. El Gordossa arvotaan yksittäisten numeroiden sijaan numeroituja voittoarpoja, joissa jokaisessa on viisi numeroa. Mitä lähemmäs voittavaa numerosarjaa pelaajan kuponki osuu, sen isommin pelissä voittaa. Koska järjestelmä tuottaa vain 100 000 uniikkia numeroyhdistelmää, valmistetaan sen vuoksi pelaajille useampia settejä samoja numeroyhdistelmiä, jota kutsutaan sarjaksi. Yhden sarjan hinta on 200€ ja tämän ”sarjalipun” voi jakaa edelleen kymmeneen osaan.

El Gordossa kaikista yli 2 500€ suuruisista voitoista peritään 20% veroa, joka leikataan voitosta pois jo ennen maksua. Tästä maksettavasta osasta suomalaisen ei kuitenkaan tarvitse enää Suomessa maksaa veroja.

PowerBall on amerikkalainen lottopeli ja melko lähellä kotimaista Lottoa, sillä pelissä täytyy arvata viisi päänumeroa väliltä 1-69 ja yksi PowerBall-numero väliltä 1-26. Päävoiton nappaamiseksi täytyy kupongilta löytyä kaikki viisi oikeaa numeroa, sekä oikea PowerBall-numero.

Koska PowerBall järjestetään EU:n ulkopuolella, niin voitoista täytyy ensin maksaa verot Yhdysvaltain hallitukselle ja sen jälkeen vielä Suomen verokarhulle.

Kuinka voittaa lotossa

Lottopelit ovat aina sattumaan perustuvia arvontapelejä, joten omien voittomahdollisuuksien korottamiseen pelaaja voi vaikuttaa hyvin vähän. Ainahan voit ostaa niin paljon kuponkeja eri numeroilla kuin vain pystyt, mutta sekään vielä ei takaa voittamista.

Monet pelaajat suosivat silti erilaisia strategioita – yksi valitsee numeroiksi tuttuja päivämääriä tai numeroyhdistelmiä, toinen suosii peräkkäisiä numeroita ja kolmas taas valikoi kuponkiinsa vain numerot, jotka muodostavat kupongille tietynlaisia kuvioita.

Totuus on kaikesta huolimatta se, että jokaisella pelaajalla on pitkälti yhtä todennäköinen mahdollisuus voittaa lotossa. Todennäköisyys toki kasvaa sillä, mitä useampia rivejä pelaa ja kuinka usein, mutta erot yhtä riviä silloin tällöin pelaavaan ovat silti minimaaliset.

Lottovoiton todennäköisyydet

Erilaisia mahdollisia lottorivejä kotimaisessa Lotossa on huimat 18 643 560 kappaletta. Eli toisin sanoen joka viikko yhden rivin päävoiton mahdollisuudet ovat 1:18 643 560. Minkä tahansa voittavan rivin todennäköisyys puolestaan on n. 1:49,6.

Vertailun vuoksi EuroMillionsin päävoiton todennäköisyys on 1:139 838 160 ja PowerBallissa 1:292 201 338. Mutta tulee muistaa, että näissä peleissä päävoitot ovat useita kertoja suurempia kuin suomalaisessa pelissä ja usein jopa suurempia, kuin netticasinoiden jackpot-peleissä.

Lottovoittajien tarinoita

Lottovoitto voi parhaimmillaan tehdä elämälle täyskäännöksen parempaan, mutta joillekin se voi olla enemmän vaivaksi kuin hyödyksi. Yleensä odottamaton ja iso rahasumma tilillä on silti riemun aihe.

Tonnin sijasta liki 300 000€

Vuonna 2007 helsinkiläismies osti rivin lottoa ja tulokset nähdessään hän luuli voittaneensa kuudella oikealla numerolla 1 200€. Tässä luulossa helsinkiläinen eli kokonaiset kolme viikkoa, kunnes voitto vapautui lunastettavaksi. Vasta pankkireissulla selvisi voiton olevan todellisuudessa yli 200 kertaa suurempi, eli 290 000 euroa.

Perhe voitti 3,7 miljoonaa

Varkaudessa asuva mies tarkisteli lottotositettaan vuoden 2008 kevään kynnyksellä ja huomasi, että kuponki oli 3,7 miljoonan euron arvoinen. Tositetta tavattiin ensin vaimon kanssa ja sitten perheen aikuisille pojille lähetettiin vielä sähköpostitse kuva, kunnes asia vasta upposi tajuntaan. Voittorahoilla vanhemmat hankkivat kesämökin ja pojat joko hankkivat uuden asunnon tai sijoittivat voittonsa.

3,5 miljoonan voitto alle 2 euron panoksella

Jämsänkoskelainen mies osti 1,68 euron arvoisen osuuden viiden ihmisen kimppalotosta vuonna 2009. Voitto napsahtikin kohdalle ja 3,5 miljoonan euron potista kukin viidestä lottoajasta sai noin 700 000 euron siivun. Voittonsa jämsänkoskelainen on osin sijoittanut edelleen ja osin käyttänyt muun muassa loma-asunnon ostamiseen. Koko tarinan voi lukea täältä.

Tosite tallessa metallirasian sisällä

Kolmekymppinen, Vihdissä asuva mies lottosi kesällä 2016 ja huomasi pian voittaneensa mahtavat 8 miljoonaa euroa. Itse tositteen mies säilöi kuvien ottamisen jälkeen lukolliseen peltirasiaan ja kuvat laitettiin sekä vanhemmille että sisaruksille, joille mies myöhemmin lohkoi osuudet voitosta. Jäljelle jääneet rahat mies suunnitteli haastattelun yhteydessä käyttävänsä omakotitalon ja auton hankkimiseen sekä matkusteluun.

Jackpot lotto